Aloitin työt (tietysti syysnuhan riivaamana) laittamalla seinälle pöllöjulisteen ja kasaamalla kirjat työpöydän reunalle.
Ajattelin kirjoitella tänne blogiin aina kun olen päässyt työssä jollakin merkittävällä tavalla eteenpäin ja nyt on taas sellainen hetki.
Jatkoapurahahakemuksia raapustellessa oman työn fokus on tarkentunut ja kirjoittamisen aloittaminen tuntuu olevan lähempänä. Olen irrotellut kirjoittamista kirjoittamalla kirjeen siskolle ja aloittelemalla henkilökuvan kirjoittamista erääseen turkulaiseen virkeeseen kirjallisuulehteen.
Kirjoittaminen on tuntunut jotenkin vaaralliselta. Olen viimeisten neljän vuoden aikana kirjoittanut lähinnä hyvin tulostavoitteellisesti; ensin gradua arvosteltavaksi, sitten töissä raportteja ja virallisia tekstejä joissa ei voi olla virheitä ja joita katsotaan ankaralla silmällä.
Luovan tekstin tuottamiselle on jäänyt sarjakuvat. Omissa sarjakuvissa teksti onkin usein ala-asemassa koska olen aina kokenut olevani vapaampi piirtäessä kuin kirjoittaessa.
Nyt minulla on kuitenkin mahdollisuus tuottaa tekstiä vapaammin ja villimmin. Tietokirjaa varten tekstin tulee olla soljuvaa, ymmärretävää ja mielenkiintoista mutta silti kirjoittaminen on paljon rennompaa kuin aiemmin.
Ainakin niin kauan kun tekstit pysyvät lähinnä tietokoneen tidostoissa minun ei tarvitsi hillitä niitä eikä pakottaa niitä mihinkään muottiin vaan voin kirjoittaa julkisesta taiteesta oletelulle lukijalleni niinkuin hän istuisi edessäni ja minä yrittäisin saada viestiäni perille.
Tälläinen kertojan rooli sopii minulle hyvin. Sitä fiilistellen jatkan eteenpäin.
Ai niin. On työhuoneen seinällä pöllön lisäksi toinenkin kuva, se on peruna. Se muistuttaa minua siitä ettei kannata tehdä asioista turhan monimutkaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti