Marenkimaanantai

1. On niin kylmä että kaikki on kiteistä ja kiiltävää. Aamulla huurteisella pyörällä huurteisen maiseman halki. Niin hienoa, tätä kaipaisin Suomesta jos ajautuisin täältä pois. Puhdasta, kirpeää ja raikasta. Niin raikasta.

2. Ihana viikonloppu kun ystävä oli kylässä ja oli kiireetöntä ja leppoisaa. Nyt hyvin levänneenä jaksaa taas vähän pingottaakkin.

3. Joskus voi lounaalla olla hyvä idea syödä jälkkäriksi vähän karpalo-suklaa kakkua.

4. Kiireet tuntuu helpottavan kun tekee ne hommat jotka on olleet tekemättä eikä ota uusia tilalle.

Perjantain huomiot

Menen suoraan huomioihin koska tänään olen liian väsynyt pikkujutteluun:

1. 90-luvun radioklassikot saakin mut vieläkin nauramaan ja leikkimään Ressu Redfordia juhlasalin parvella valkoinen mekko päällä. Ja hitaiden tanssiminen rakkaan kanssa ala-astetyyliin oli hauskaa. Vatsaan sattuu, nauroin vähän liikaa.

2. Työkaveri oli tuonut suklaakeksejä töihin. Kaunis ajatus. Pitää taas itsekkin tuoda joku päivä jotain herkkuja kahvipöytään. Sytytettiin kynttilätkin ja laitettiin joulukoristeet esille.

3. Kasvot jäätyy ikävästi kun ulkona on kymmenen astetta pakkasta. Iho muuttuu isoksi kipeäksi alueeksi ja kulmakarvoihin sattuu. Miksi tänä vuonna tämä pakkaseen totutteluaika jäi näin lyhyeksi?

4. Stressitilanteessa voi päättää että en nyt ota tästä stressiä itselle. Se vaatii vähän pysähtymistä mutta on mahdollista.

5. Koska mä saan ne huopatossut? Onko niitä joulumarkkinoilla? Pääsenkö huomenna joulumarkkinoille? Vai olenko huomennakin näin uupunut?

Ei muuta. Kellohan on vasta yksi. Kuinka monta huomiota yhteen mennessä voi ihmiseltä odottaa?

Vielä boonuksena eilisistä huomioista että yleisesti ärsyttää että yliopisto esitetään mediassa vähän kajahtaneiden ihmisten paikkana jossa professorit ja rehtortkin pukeutuu pupupukuihin ja kerää rahaa. Eikö tässä pitänyt olla kyse tieteestä? Hmm. Tiede voi olla hauskaa mutta toivottavasti ei sentään säälittävää.

Tuisku

Ajattelin kirjata tämän päivän huomiot tähän koska tänään mies ei ole kotona kuuntelemassa mun jorinoita vaan työmatkalla enkä viitsi soittaa sille. Toivottavasti junat kulkee kuitenkin vielä Turkuun illallakin vaikka lunta on satanut melkoisesti.

Mutta nyt ne huomiot:

1. Tuomiokirkon kuusi on vinossa. Siinä ei ollut vielä valoja. Herää kysymys: Onko se aina vinossa ennen kun se valaistaan ja sitten ehkä samalla suoristetaan? Nyt se näytti siltä että ehkä kohta kaatuu aukiolle.

2. Alkon myyjät on muuttuneet vitsikkäiksi. Kassa sanoi että "Kuka on seuraava potilas?" seuraaville asiakkaille minun takana. Kävin ostamassa luomu portviiniä jota nyt juon espressokupista. Tuli vähän alkoholin suurkuluttaja olo vaikka olen viimeksi käynyt alkossa varmaan kolme kuukautta sitten. Muutenkin hauska ilmaisu maassa jossa alkoholia yritetään käyttää lääkkeenä ja melkein aina mennään ojasta allikkoon kun näin toimitaan.

3. Äitienpäivä pitäisi siirtää marraskuun loppuun. Näin pyryssä muutaman äidin jotka urheasti tekivät matkaa kotiin lapsi pyörän tarakalla turvaistuimessa. Muutenkin yllättävän moni uskaltautui kulkemaan pyörällä.

4. Meidän rivitalo saattaa vielä joskus upota lumeen kokonaan. Nytkin oven eteen oli jo kasaantunut melkoiset kinokset. Jos aamulla lunta on ikkunoihin saakka jään kotiin. Parvekkeen kaiteelle on keräytynyt ohut ja noin 30 cm korkea lumikaistale.

5. On hauskaa kuunnella reggaemusiikkia lumipyrypäivänä.

6. Olisi hauskaa harrastaa pitkien yhdyssanojen keksimistä. Siinä voisi kehittyä tosi hyväksi jos harjoittelisi paljon.

7. Bussissa vaihto-oppilaan vaikutti yllättävät pelottomilta vaikka bussi meinasi juuttua joka mäkeen ja liukasteli kaistoilla. Itse olin valkoinen ja helpottunut kun pääsin astumaan pysäkille.

Ei muuta. Huomenna uudet huomiot.

Keskiviikkoa kaikille

Keskinkertainen päivä. Ei ole kiire, mutta ei ole tylsääkään. Ei ole mielikuvituksekasta, muttei ankeatakaan. Ei ole hauskaa, muttei ärsyttävääkään.

Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänään vaikka onkin laimeaa.

Sää sentään on jotakin. Vähän lumipyryä enteilevä. Oli hauskaa aamulla pyöräillä lumikierteissä, niihin sisään ja niistä ulos. Olisin voinut jäädä pyöräilemään pidemmäksikin aikaa jos ei olisi ollut niin kylmä ja jos jokainen aamulla viivytelty minuutti ei tarkoittaisi minuuttia pidempään töissä.

Eilen vietin vapaaherrattaren iltaa kotona koska mies oli tekemässä lyhytelokuvaprojektia yliopistolla. Katsoin vähän telkkaria ja totesin etten jaksa. Oma elämäkin on mielenkiintoisempaa kun televisiossa esitetyt elämät joissa kaikki tuntuu pyörivän ruuan, sisustuksen, ulkonäön ja murhien ympärillä.

Sitten sytytin kyntilät, keitin teetä ja avasin kirjan. Kirja jota tällä hetkellä luen aktiivisimmin kertoo naisesta joka on tullut allergiseksi omalle elämälleen kaupungissa ja on siksi muuttanut yksin metsään elämään luonnon ja oman kehonsa ehdoilla ja irrottautunut kaikista muista elämän ehdoista.

Tähän mennessä hänen elemänsä on ollut vapauttavaa ja suhde luontoon on koko ajan ollut lämmin ja mutkaton. Nyt kuitenkin talvi alkaa tulla ja päähenkilö joutuu kohtaamaan luonnon raaemman puolen. Jätin kirjan kohtaan jossa henkilö alkaa pohtia että hänen täytyisi muuttaa taloon talveksi.

Jatkan kirjaa ehkä vielä muutaman kymmenen sivua mutta sitten teos taitaa jäädä kesken. Luulen että teoksen ansiokkain anti oli alun luontoyhteyden kuvaamisessa ja loppu on sen verran tavanomaista että sen voi jättää lukemattakin. Täytyy vielä katsoa.

Lisäksi sain postissa pari viikkoa sitten sarjakuva-albumin Miina ja miehet jonka ajattelin lukea tänään ja kirjoittaa jonkin artikkelin teoksesta lukemisen jälkeen. Mahdollisesti arvostelun. Sarjakuvassa suomalaiset miespiirtäjät piirtävät Minna Canthin tarinoita tulkiten. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Erilaiset hauraat materiaalit

Tänään varmaan lumen innoittamana olen ollut intoutunut erilaisista hauraista rakenteistä ja olen mm. miettinyt miten voisin tussilla piirtää jotakin haurasta sarjakuvaan. Tussi on varmaan väärä väline mutta voisin kotona koittaa piirtää esimerkiksi lumipallon lyijykynällä. Omat piirustukset ovat yleensä aika lujia ja koherentteja ja mietin miksi niin on. Se liittyy varmasti myös omiin taitoihin koska kiinteiden ja stabiilien asioiden kuvaaminen on huomattavasti helpompaa.

Haluaisin myös piirtää sarjakuvia asioiden hajoamis tai purkaantumisprosesseista (esimerkiksi sulamisesta, neuleen purkautumisesta, lyijykynällä tehdyn tekstin kumittamisesta, sukkien kuivumisesta patterilla). Piirtää jotakin kiireetöntä ja keskittynyttä.

Mieli tekee kahvia maitovaahdolla ja kanelilla ja joulutorttuja. Niitä siis askartelemaan kunhan pääsen kotiin. Kotiin kaupan kautta koska maito taitaa taas olla loppu eikä meillä ole omaa kotilehmää kun ei asuta missään maatalossa.

Hei lumisade. Kiva kun tulit meillekkin.

Ensimmäisinä vuosina Turussa vihasin tässä kaupungissa eniten sitä että talvet ovat märkiä ja vähälumisia. Koko juttu oli päässyt unohtumaan ennen viime talvea jolloin vihdoin oli paljon lunta ja kylmä. Mietin kuinka paljon rakasti talvea Itä-Suomessa jossa oli paljon puhdasta pakkaslunta ja jopa Hämeessä talvet olivat valkoisempia.

Tänään herätessä ulkona olikin jo valkoista ja lunta on satanut koko aamupäivän. Tekisi mieli päästä kävelemään tuonne valoisuuteen ja pehmeyteen. Vielä pari tuntia ja sitten pääsenkin. Ensin teelle ystävän kanssa kahvilan ikkunan ääreen ja sitten taidan kävellä lumista jokirantaa kotiin.

Onneksi tätä toimistopäivää kevensi pieni lounashetki kahviossa jossa on yksi seinä pelkkää ikkunaa ja löytöretki yliopiston kirjamyyjäisiin.

Löysin Sari Peltoniemen satukirjan Kukka Kaalinen joka pääsee jouluna lahjoituksena johonkin lapsikotiin jahka luen sen itse ensin. Tuula-Liina Variksen Toshiro Mifunen tiikeri tuli ihan omaan kirjahyllyyn. Lisäksi löysin Elina Vaaran runokokoelman jonka sisäsivulta löytyi seuraavanlainen melko mielenkiintoinen kuulakärkikynällä kirjoitettu omistuskirjoitus:

Purren tila
jos on sulla,
Kestä pila:
sinne tulla
pinkoo seili
asuurista -
(vetten peili
lasuurista - )
laivan haamu
Atlantilta -
(gong gong aamu
kling kling ilta - )
pieni hymy
kyynelsumu
Koneen jymy

tuulen huumaa

Kaima, Aulimaija ja Lauri Viljaselle pyytää ojentaa tämän rennon, harmittoman Lokikirjan reippain terveisin Water Nymphin Salainen Sihteeri.
Kolistimenmäeltä 22.11.-65.

Jos Jumala asuu ainoastaan moskeijassa, niin kenelle kuuluu muu osa maasta?
Kabir.

Magneettineula osoittaa aina pohjoiseen, ja siihen turvautumalla purjelaiva ei joudu harhaan - - -
Parahephamsa Ramakrishna

(Tässä voi olla kirjoitusvirheitä koska käsiala on vähän vaikealukuista)

Nyt kahville!

Aakkostan kunnes kypsyn ja lähden kotiin BUSSILLA

Tänään ei ollut hyvä aamu. Ensin aamupalalla harmitti että pitää lähteä toimistoon vaikka nukuttaisi kun yöllä kaikenmaailman painajaiset pitivät hereillä.

Sitten pyörän lukko oli jäätynyt kiinni ja etsin lukkosulaa joka löytyi, sitten lähdin pyöräilemään ja huomasin ensimmäisessä risteyksessä ettei pyörässä ole minkäänlaisia jarruja ja talutin pyörän takaisin kotiin. Sitten juosten bussiin ja myöhässä viikkopalaveriin. Toinen lapanenkin oli tippunut matkalle.

Ei helppo aamu, olisin ansainnut paremman. Edellisenä päivänä oli Helsingissä koulutettavana ja jaksoin hienosti kuunnella pykälistä ja asetuksista ja muusta jännittävästä. Koko päivä pelkkiä työjuttuja. Olisin ansainnut ihanat pitkät aamu-unet ja hitaan aamupalan jonka jälkeen pyöräillen rauhassa aamuauringossa töihin. Ei sitte. Huomenna parempi päivä.

Aattelin listata tähän jotain kiitollisuuden aiheita tästä myttyynmenneestä päivästä:
- se että miehen repusta löytyi ensin lukkosulaa, sitten se katsoi bussiaikataulun ja sitten vielä toi lapasen töihin kun olin tiputtanut sen matkalle. Sydäntä lämmittävää.
- ystävä joka kyseli postiosoitettani ja ehdotti että alettaisiin kirjekavereiksi
- melko stressitön työpäivä ja uudenuutukainen työväline
- omena ja mandariini. Kuinka nätin värisiä ne olikaan ja niitä on kotona vielä lisää!
- ei tapahtunut mitään kolaria vaikka ajoinkin pyörällä jossa ei ollut jarruja
- ystävän kirjoittama hauska parodia teksti kihlautumisesta otsikolla "Se suuri Tapiiri, jota koristaa 14 dimangia. Suuri uutinen suuresta rakkaudesta!"

Siinä ne tärkeimmät juuri tässä hetkessä. Nyt taitaa aakkostaminen kuitenkin riittää ja jatkan sitä huomenna. Ei nuo paperit tuosta kai mihinkään katoa vaikken niitä kaikkia saisikaan järjestykseen juuri nyt.

Lipsahdin facebookkiin ja heti tuli paha mieli

Ouh! Kävin facebookissa ja heti huomasin mitä kaikkea oon missanut. Ystävien synttäreitä on mennyt ihan ohi ja postejakin joissa minulta yritettiin kysyä jotakin oli tullut 4 vaikka kirjoitin seinälle etten ole mediassa läsnä vähään aikaan. Tekisi mieli pyytää anteeksi ihmisiltä etten ole kommentoinut heidän tärkeisiin päivityksiinsä mutta toisaalta tekstiviestejä, soittoja ja tapaamisia ei ole ollut joten ehkä kuulen tärkeistä jutuista sitten vaan viiveellä jos yritän erää virtuaalitodellisuuden sijasta tässä materiaalisessa ja konkreettisessa. Hitaus on kai se hinta ja yksipuolistuminen.

Kylläpä tuli ulkopuolinen olo. Vähän samalla tavalla kun tänään lukiessa työpaikkailmoituksia. Aika paljon kaikenlaisia töitä tarjolla mutta tuntuu siltä etten ainakaan ihan suoraan ole oikea ihminen mihinkään niistä paikoista. On alkanut tuntua siltä että laajan humanistisen osaamisen sijasta en osaakkaan mitään kunnolla vaan kaikkea vähän. Pitäisi kai mennä takaisin kouluun jos haluaisin töitä? Mutta en halua kouluun ja eikö töissä sitten voisi oppia.

Jännittää kamalasti miten näiden työkuvioiden kanssa vielä käy. Ainakin haluaisin työn josta ei kokoajan tekisi mieli karata. Ainakin haluaisin työn jossa ei tarvitsisi käyttää kahta tietokonetta samaan aikaan ja istua koko päivää.

Mutta tänään on ihania asioita kuten lounastreffit ystävän kanssa, joululahjojen paketointia kotona ja mahdollisesti vähän tietokoneella pelaamista. Lisäksi seitsemältä olisi tarjolla keskustelua taiteen autonomisuudesta mutta en varmaan jaksa jäädä tänne kökkimään seitsemään saakka vaan suuntaan ihanaan ketunkoloon omaan kotiin, sytytän kaikki kynttilät ja kuuntelen tenavien joululevyä kun pakkailen joululahjoja.

Ainiin, pitäisi miettiä sitä joulukalenteria. Haaveilin ensin suklaarasiasta jossa olisi 24 erilaista konvehtia mutta nyt kun taas tajuan olevani elefanttiimitoissa pohdin jotain ruokaan liittymätöntä kalenteria. Ehkä aamuisin voisi lukea vaikka jonkun novellin kahdessakymmenessäneljässä osassa siten että joka aamu voisi ottaa pienen hetken rauhoittumiselle.

Facebooklakko ajaa minut blogiin

No näyttää siltä ettei minusta ole tähän blogitouhuun mutta nyt ajattelin tulla kirjoittamaan kun olen facebooklakon vuoksi "sosiaalisen"median tarpeessa. Vaikka ei kai blogi ole kovin sosiaalinen?

Olen taas parin viikon ajan lukenut blogeja aktiivisemmin ja miettinyt tätä omaa sivustoa ja sen merkitystä itselle. Merkitystä on kovin vähän ja vierastus blogeissa esiteltyjä elämänmalleja kohtaan suuri. En esimerkiksi:
- ota omasta kodista kuvia vaikka nään jotain somaa
- mieti millaisia asukokonaisuuksia laitan päälleni
- neulo niin paljon että tuotteita voisi esitellä blogissa
- kokkaa tai leivo resepteistä
- elä sosiaalisesti jännittävää elämää jota sitten voisin jakaa muiden kanssa
- kuuntele intohimoisesti musiikkia jota sitten osaisin arvostella, tai edes kovin usein lue tekstejä joita haluaisin tai osaisin arvottaa muuten kun tykkäsin/en tykännyt asteikolla
- vaikka saan esteettistä mielihyvää hyvin suunnitelluista ja toteutettuista esineistä en osaa ottaa niistä kuvia tai kirjoittaa niistä

Sen sijaan päiväkirjamaisena elementtinä blogi voisi toimia. Katsotaan jos vaikka innostuisinkin. Puolijulkinen päiväkirja? Niinkun facebook? Hmm. Siitä facebookista että olen nyt kaksi päivää ollut käyttämättä sitä ja kyllä on ikävä. Olen ihan varma että sielä tapahtuu jotain todella mielenkiintoista josta jään nyt kokonaan ulkopuolelle. Viikon päästä kun menen takaisin en enää tiedä kuka seurustelee kenenkin kanssa, kuka on tehnyt viikonloppuna mitäkin ja mitä kukakin ajattelee erilaisista iltasanomien lööpeistä.

Mielenkiintoista seurata ottaako kukaan enää minuun yhteyttä jos yhteyttä ei voikkaan ottaa facebookissa. Näkymätön Elina? No, ainakin se että facebookia on ikävä niin paljon kertoo että lakosta on jotain hyötyä. Hymiö.

Eilen pelasin muuten ensimmäistä kertaa ikinä tietokonepeliä. Se oli jännittävää ja myös aika noloa. En osannut käyttäytyä kovin hyvin. Lautapeliin verrattuna tempo oli ehkä hiieman nopeampi ja homma oli vähän yksinäisempää mutta ihan hauskaa. Nolous oli kuitenkin suurin este pelaamisesta nauttimiselle. Sitä voisi varmaan ravistaa pelaamalla vähän lisää. Ensi kerralle aion ostaa limupullon viereen rekvisiitaksi, tietty kokista.

Sitten kirjoista. Nyt kun olen itse kirjoittanut sitä käsikirjoitusta olen alkanut lukemaan tietokirjoja uudella innolla ja oppimismielessä. Tietokirjan kirjoittaminen on hauskinta hommaa ja pyrin tulemaan siinä hyväksi. Ja opittavaa on paljon! Ensi viikolla menen lainaamaan kirjastosta ainakin Kyllikki Villan kirjoittaman matkailukirjan ja kirjan jossa matkustetaan Suomessa yhdeksällä tavalla.

Muuten luvussa tällähetkellä mm. Madeleine Hessérusin Paljain jaloin, jossa nainen tulee allergiseksi omalle elämälleen. Sitä vasta muutama sivu takana ja ihana viikonloppu kirjan maailmassa edessä. Olen jo päättänyt että tämä on yksi niistä kirjoista joista jätän noin 20 viimeistä sivua lukematta.

Hyvää viikonloppua ja ihania lätäkkökävelyitä. Älkää polttako sormianne kun sammuttelette kynttilöitä.