Maanantain huomiot

1. Aamupäivällä tulee uskomattomia tv-ohjelmia. Mm. tietoa vanhusten hammashuollosta ja saippuaoopperaa.
2. Kipsin alta kutittaa päivä päivältä enemmän ja kipsi on vielä yli kaksi viikkoa kädessä
3. Ranteeseen sattuu vähemmän jos malttaa olla käyttämättä kättä

Tadaa!

Nyt on aika hääblogipäivtykselle. Tai oikeastaan tänään olisi asiaa vaikka mistä mutta saapa nähdä kuinka paljon jaksan kijoittaa kun viime viikolla ranteesta murtui luu ja nyt on käsi paketissa. Anteeksi siis ylänmääräiset kirjoitusvirheet.

Sain eilen yhdeltä itsekkin avioliittoutuvalta ystävältä että meidän toukokuisiin häihin voisi ehkä sopia koriteeksi omenan kukkivat oksat. Ihana ajatus <3 Kävin tänään päiväkävelyllä katsomassa yksiä jokirannassa olevia omenapuita joista olen joskus hakenut omenia. Omenat oli liian happamia syötäviksi koska puut ovat vanhoja mutta koristeeksi oksat olisivat juuri täydellisiä jos niihin vaan tulee kukkia.



Vanhan omenapuun oksathan on sellaisia muhkuraisia ja pinnalla kasvaa jäkälää. Sitten keväällä kun lehdet ja kukka puhkeaa on kontrasti vaikuttava. Tälläisiä omenapuun oksia voisi laittaa joka pöytään ihan vaan vesilaseissa ja joka toiseen lasiin kynttilän. Oikeen inspiroiduin tästä päiväkävelystä ja tuli malttamaton olo kun häihin on kuitenkin aikaa vielä puoli vuotta. Oli myös ihanaa kahlata syvässä hangessa huopikkaat jalassa (olen ottanut jo äidiltä joululahjaksi saadut huopikkaat käyttöön).

Mutta se hääblogista kun tämä ei ole semmoinen. Häät kun juhlistaa meidän avioliiton alkua ja se avioliitto tuntuu niin paljon tärkeämmältä että häistä kirjoittaminen taas tuntuu hassulta. Ja avioliitosta en taida osata kirjoittaa mitään ennen ensi kesää ja varmaan sittenkin melko vähän :)

Kävelyllä näin muun muassa koiran joka jostain syystä upotti koko päänsä lumihankeen. Omistajakin vaan katsoi koiraa hiukka huvittuneen näköisenä. Kuuntelin reggae-musiikkia pakkasessa ja mietin miten onnekas oon kun saan asua tässä kaupungissa joka tuntuu nyt kodilta. Vähän nössö päiväkävely siis, ensin herkistelin omenankukkia ja häitä ja sitten oman elämän onnellisuuksia ja kiitollisuuksia.

Aha, mies pelaa WoWia mutta on kuitenkin sen verran läsnä että kun sille lähettää lentosuukon niin se muiskasee takasin. Hyvä homma. Itse pelasin eilen jotain neljä tuntia samaista peliä ja vielä unissanikin seikkailin jossain pelin maailmassa. Toi ei kyllä sovi mulle suurina annoksina kun mulla on näin yksioikoinen pää mutta onhan se hauskaa.

Nyt tekeen jotain murkinaa jos osaan kokata jotain yksikätisenä. Kivaa viikonloppua!

Ps. Aion ottaa selvää mihin pienet kuormurit vievät lunta. Reitti kulkee meidän kodin läheltä ja epäilen että lumivuori ei ole kaukana.

Hillitön väsymys

Koska väsymys on tänään sellaista hillitöntä ja ahdistavaa sorttia onkin hyvä päivä kirjoittaa blogia. Pieni sisäinen ääni huutaa "Emmä haluu. Jätä mut rauhaan. Anna olla. Emmä osaa." Samaa settiä jatkuvalla syötöllä.

Kun pääsee kotiin niin ääni laitetaan hiljaisimmalle mahdolliselle tasolle ja kuvitellaan ettei se ole sielä mutta sielä se on ja huutaa. Sitten sitä vaan hymyilee innokkaammin että unohtaisi koko känkkäränkän.

Pitkään kuvittelin ettei muilla koskaan ole sellaisia päiviä mutta nyt olen oppinut tunnistamaan tuon pakotetun hymyn kanssaeläjien kasvoilla. Silloin niille on hyvä antaa tilaa ja kuitenkin samalla olla läsnä. Viedä kupillinen teetä ja ehdottaa kirjan lukemista tai muuta rentouttavaa puuhaa.

Yleensä hyvä kirja vie omat ajatukset niin kauas känkkäränkästä ettei sitä sitten enää muistakkaan kun laittaa vaalean keltainen laululintukirjanmerkin sivujen väliin ja asettaa opuksen pöydälle. Nyt jo helpottaa kun ajattelee sitä hetkeä vaikka vielä on monta tuntia jaksettavana.

Odotusta vaikuttaa se että näin joulun alla koitan olla syömättä hirveitä övereitä vaikka kaupat ja kahvipöydät notkuvat herkkuja. Olisi helpompaa avata suklaalevy siihen kirjan kumppaniksi mutta nyt ei pysty. Perin harmillista.

Ps. Viime talvena havaitsin että ketutukseen auttaa myös erinäinen lumimöhkäleiden tallonta tai potkinta. Tänään on huopatossut jalassa ettei mitään klangia kyllä saa aikaan vaikka kuinka pomppisi mutta ehkä voin hypätä hankeen tekemään lumienkelin kun pääsen kotiin.