Ajatuksia visuaalisesta ympäristöstä ja muusta.

Huomioita omasta visuaalisesta ympäristöstä, kuvia, ideoita, hetkiä ja yllätyksiä.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Riemupäivä

Olen haaveillut tästä tietokirjaprojektista aina siitä lähtien kun sain gradun valmiiksi ja mieleen tuli että olisi mukavaa kirjottaa popimmin tutkimustuloksiin liittyen. Sain seuraavana kesänä mahdollisuuden opastaa julkisia teoksia kotikaupungissani ja niiden keskustelujen pohjalta tuli sellainen olo että olisi hienoa päästä kirjottamaan jonkinlaista ohjekirjaa julkisiin teoksiin ja antaa teosten käyttäjille uusia näkökulmia teoksiin.

Sitten kirjoitin pari apurahahakemusta ja yksi nuhjuinen kevätpäivä (juuri kun olin julistanut kaverille kahvilassa että tekisin mitä vaan jos saisin palkkatöistä edes muutaman kuukauden taukoa)kotona odotti kirje jossa kerrotiin myönnetystä apurahasta.

Sen jälkeen olen sitten etsinyt työhuonetta, hakenut työstä palkatonta vapaata ja ollaan etsitty minulle sijaista. Tänään on se merkittävä päivä että kaikki järjestelyt on hoidettu ja nyt tarvitsee enää odottaa hieman ja pääsen itse työhön kiinni. En malta odottaa.

Jipii! Tämän kunniaksi aion syödä jäätelöä ja kirjoitella kirjaideoita paperille.