Maanantain huomiot

1. Aamupäivällä tulee uskomattomia tv-ohjelmia. Mm. tietoa vanhusten hammashuollosta ja saippuaoopperaa.
2. Kipsin alta kutittaa päivä päivältä enemmän ja kipsi on vielä yli kaksi viikkoa kädessä
3. Ranteeseen sattuu vähemmän jos malttaa olla käyttämättä kättä

Tadaa!

Nyt on aika hääblogipäivtykselle. Tai oikeastaan tänään olisi asiaa vaikka mistä mutta saapa nähdä kuinka paljon jaksan kijoittaa kun viime viikolla ranteesta murtui luu ja nyt on käsi paketissa. Anteeksi siis ylänmääräiset kirjoitusvirheet.

Sain eilen yhdeltä itsekkin avioliittoutuvalta ystävältä että meidän toukokuisiin häihin voisi ehkä sopia koriteeksi omenan kukkivat oksat. Ihana ajatus <3 Kävin tänään päiväkävelyllä katsomassa yksiä jokirannassa olevia omenapuita joista olen joskus hakenut omenia. Omenat oli liian happamia syötäviksi koska puut ovat vanhoja mutta koristeeksi oksat olisivat juuri täydellisiä jos niihin vaan tulee kukkia.



Vanhan omenapuun oksathan on sellaisia muhkuraisia ja pinnalla kasvaa jäkälää. Sitten keväällä kun lehdet ja kukka puhkeaa on kontrasti vaikuttava. Tälläisiä omenapuun oksia voisi laittaa joka pöytään ihan vaan vesilaseissa ja joka toiseen lasiin kynttilän. Oikeen inspiroiduin tästä päiväkävelystä ja tuli malttamaton olo kun häihin on kuitenkin aikaa vielä puoli vuotta. Oli myös ihanaa kahlata syvässä hangessa huopikkaat jalassa (olen ottanut jo äidiltä joululahjaksi saadut huopikkaat käyttöön).

Mutta se hääblogista kun tämä ei ole semmoinen. Häät kun juhlistaa meidän avioliiton alkua ja se avioliitto tuntuu niin paljon tärkeämmältä että häistä kirjoittaminen taas tuntuu hassulta. Ja avioliitosta en taida osata kirjoittaa mitään ennen ensi kesää ja varmaan sittenkin melko vähän :)

Kävelyllä näin muun muassa koiran joka jostain syystä upotti koko päänsä lumihankeen. Omistajakin vaan katsoi koiraa hiukka huvittuneen näköisenä. Kuuntelin reggae-musiikkia pakkasessa ja mietin miten onnekas oon kun saan asua tässä kaupungissa joka tuntuu nyt kodilta. Vähän nössö päiväkävely siis, ensin herkistelin omenankukkia ja häitä ja sitten oman elämän onnellisuuksia ja kiitollisuuksia.

Aha, mies pelaa WoWia mutta on kuitenkin sen verran läsnä että kun sille lähettää lentosuukon niin se muiskasee takasin. Hyvä homma. Itse pelasin eilen jotain neljä tuntia samaista peliä ja vielä unissanikin seikkailin jossain pelin maailmassa. Toi ei kyllä sovi mulle suurina annoksina kun mulla on näin yksioikoinen pää mutta onhan se hauskaa.

Nyt tekeen jotain murkinaa jos osaan kokata jotain yksikätisenä. Kivaa viikonloppua!

Ps. Aion ottaa selvää mihin pienet kuormurit vievät lunta. Reitti kulkee meidän kodin läheltä ja epäilen että lumivuori ei ole kaukana.

Hillitön väsymys

Koska väsymys on tänään sellaista hillitöntä ja ahdistavaa sorttia onkin hyvä päivä kirjoittaa blogia. Pieni sisäinen ääni huutaa "Emmä haluu. Jätä mut rauhaan. Anna olla. Emmä osaa." Samaa settiä jatkuvalla syötöllä.

Kun pääsee kotiin niin ääni laitetaan hiljaisimmalle mahdolliselle tasolle ja kuvitellaan ettei se ole sielä mutta sielä se on ja huutaa. Sitten sitä vaan hymyilee innokkaammin että unohtaisi koko känkkäränkän.

Pitkään kuvittelin ettei muilla koskaan ole sellaisia päiviä mutta nyt olen oppinut tunnistamaan tuon pakotetun hymyn kanssaeläjien kasvoilla. Silloin niille on hyvä antaa tilaa ja kuitenkin samalla olla läsnä. Viedä kupillinen teetä ja ehdottaa kirjan lukemista tai muuta rentouttavaa puuhaa.

Yleensä hyvä kirja vie omat ajatukset niin kauas känkkäränkästä ettei sitä sitten enää muistakkaan kun laittaa vaalean keltainen laululintukirjanmerkin sivujen väliin ja asettaa opuksen pöydälle. Nyt jo helpottaa kun ajattelee sitä hetkeä vaikka vielä on monta tuntia jaksettavana.

Odotusta vaikuttaa se että näin joulun alla koitan olla syömättä hirveitä övereitä vaikka kaupat ja kahvipöydät notkuvat herkkuja. Olisi helpompaa avata suklaalevy siihen kirjan kumppaniksi mutta nyt ei pysty. Perin harmillista.

Ps. Viime talvena havaitsin että ketutukseen auttaa myös erinäinen lumimöhkäleiden tallonta tai potkinta. Tänään on huopatossut jalassa ettei mitään klangia kyllä saa aikaan vaikka kuinka pomppisi mutta ehkä voin hypätä hankeen tekemään lumienkelin kun pääsen kotiin.

Marenkimaanantai

1. On niin kylmä että kaikki on kiteistä ja kiiltävää. Aamulla huurteisella pyörällä huurteisen maiseman halki. Niin hienoa, tätä kaipaisin Suomesta jos ajautuisin täältä pois. Puhdasta, kirpeää ja raikasta. Niin raikasta.

2. Ihana viikonloppu kun ystävä oli kylässä ja oli kiireetöntä ja leppoisaa. Nyt hyvin levänneenä jaksaa taas vähän pingottaakkin.

3. Joskus voi lounaalla olla hyvä idea syödä jälkkäriksi vähän karpalo-suklaa kakkua.

4. Kiireet tuntuu helpottavan kun tekee ne hommat jotka on olleet tekemättä eikä ota uusia tilalle.

Perjantain huomiot

Menen suoraan huomioihin koska tänään olen liian väsynyt pikkujutteluun:

1. 90-luvun radioklassikot saakin mut vieläkin nauramaan ja leikkimään Ressu Redfordia juhlasalin parvella valkoinen mekko päällä. Ja hitaiden tanssiminen rakkaan kanssa ala-astetyyliin oli hauskaa. Vatsaan sattuu, nauroin vähän liikaa.

2. Työkaveri oli tuonut suklaakeksejä töihin. Kaunis ajatus. Pitää taas itsekkin tuoda joku päivä jotain herkkuja kahvipöytään. Sytytettiin kynttilätkin ja laitettiin joulukoristeet esille.

3. Kasvot jäätyy ikävästi kun ulkona on kymmenen astetta pakkasta. Iho muuttuu isoksi kipeäksi alueeksi ja kulmakarvoihin sattuu. Miksi tänä vuonna tämä pakkaseen totutteluaika jäi näin lyhyeksi?

4. Stressitilanteessa voi päättää että en nyt ota tästä stressiä itselle. Se vaatii vähän pysähtymistä mutta on mahdollista.

5. Koska mä saan ne huopatossut? Onko niitä joulumarkkinoilla? Pääsenkö huomenna joulumarkkinoille? Vai olenko huomennakin näin uupunut?

Ei muuta. Kellohan on vasta yksi. Kuinka monta huomiota yhteen mennessä voi ihmiseltä odottaa?

Vielä boonuksena eilisistä huomioista että yleisesti ärsyttää että yliopisto esitetään mediassa vähän kajahtaneiden ihmisten paikkana jossa professorit ja rehtortkin pukeutuu pupupukuihin ja kerää rahaa. Eikö tässä pitänyt olla kyse tieteestä? Hmm. Tiede voi olla hauskaa mutta toivottavasti ei sentään säälittävää.

Tuisku

Ajattelin kirjata tämän päivän huomiot tähän koska tänään mies ei ole kotona kuuntelemassa mun jorinoita vaan työmatkalla enkä viitsi soittaa sille. Toivottavasti junat kulkee kuitenkin vielä Turkuun illallakin vaikka lunta on satanut melkoisesti.

Mutta nyt ne huomiot:

1. Tuomiokirkon kuusi on vinossa. Siinä ei ollut vielä valoja. Herää kysymys: Onko se aina vinossa ennen kun se valaistaan ja sitten ehkä samalla suoristetaan? Nyt se näytti siltä että ehkä kohta kaatuu aukiolle.

2. Alkon myyjät on muuttuneet vitsikkäiksi. Kassa sanoi että "Kuka on seuraava potilas?" seuraaville asiakkaille minun takana. Kävin ostamassa luomu portviiniä jota nyt juon espressokupista. Tuli vähän alkoholin suurkuluttaja olo vaikka olen viimeksi käynyt alkossa varmaan kolme kuukautta sitten. Muutenkin hauska ilmaisu maassa jossa alkoholia yritetään käyttää lääkkeenä ja melkein aina mennään ojasta allikkoon kun näin toimitaan.

3. Äitienpäivä pitäisi siirtää marraskuun loppuun. Näin pyryssä muutaman äidin jotka urheasti tekivät matkaa kotiin lapsi pyörän tarakalla turvaistuimessa. Muutenkin yllättävän moni uskaltautui kulkemaan pyörällä.

4. Meidän rivitalo saattaa vielä joskus upota lumeen kokonaan. Nytkin oven eteen oli jo kasaantunut melkoiset kinokset. Jos aamulla lunta on ikkunoihin saakka jään kotiin. Parvekkeen kaiteelle on keräytynyt ohut ja noin 30 cm korkea lumikaistale.

5. On hauskaa kuunnella reggaemusiikkia lumipyrypäivänä.

6. Olisi hauskaa harrastaa pitkien yhdyssanojen keksimistä. Siinä voisi kehittyä tosi hyväksi jos harjoittelisi paljon.

7. Bussissa vaihto-oppilaan vaikutti yllättävät pelottomilta vaikka bussi meinasi juuttua joka mäkeen ja liukasteli kaistoilla. Itse olin valkoinen ja helpottunut kun pääsin astumaan pysäkille.

Ei muuta. Huomenna uudet huomiot.

Keskiviikkoa kaikille

Keskinkertainen päivä. Ei ole kiire, mutta ei ole tylsääkään. Ei ole mielikuvituksekasta, muttei ankeatakaan. Ei ole hauskaa, muttei ärsyttävääkään.

Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tänään vaikka onkin laimeaa.

Sää sentään on jotakin. Vähän lumipyryä enteilevä. Oli hauskaa aamulla pyöräillä lumikierteissä, niihin sisään ja niistä ulos. Olisin voinut jäädä pyöräilemään pidemmäksikin aikaa jos ei olisi ollut niin kylmä ja jos jokainen aamulla viivytelty minuutti ei tarkoittaisi minuuttia pidempään töissä.

Eilen vietin vapaaherrattaren iltaa kotona koska mies oli tekemässä lyhytelokuvaprojektia yliopistolla. Katsoin vähän telkkaria ja totesin etten jaksa. Oma elämäkin on mielenkiintoisempaa kun televisiossa esitetyt elämät joissa kaikki tuntuu pyörivän ruuan, sisustuksen, ulkonäön ja murhien ympärillä.

Sitten sytytin kyntilät, keitin teetä ja avasin kirjan. Kirja jota tällä hetkellä luen aktiivisimmin kertoo naisesta joka on tullut allergiseksi omalle elämälleen kaupungissa ja on siksi muuttanut yksin metsään elämään luonnon ja oman kehonsa ehdoilla ja irrottautunut kaikista muista elämän ehdoista.

Tähän mennessä hänen elemänsä on ollut vapauttavaa ja suhde luontoon on koko ajan ollut lämmin ja mutkaton. Nyt kuitenkin talvi alkaa tulla ja päähenkilö joutuu kohtaamaan luonnon raaemman puolen. Jätin kirjan kohtaan jossa henkilö alkaa pohtia että hänen täytyisi muuttaa taloon talveksi.

Jatkan kirjaa ehkä vielä muutaman kymmenen sivua mutta sitten teos taitaa jäädä kesken. Luulen että teoksen ansiokkain anti oli alun luontoyhteyden kuvaamisessa ja loppu on sen verran tavanomaista että sen voi jättää lukemattakin. Täytyy vielä katsoa.

Lisäksi sain postissa pari viikkoa sitten sarjakuva-albumin Miina ja miehet jonka ajattelin lukea tänään ja kirjoittaa jonkin artikkelin teoksesta lukemisen jälkeen. Mahdollisesti arvostelun. Sarjakuvassa suomalaiset miespiirtäjät piirtävät Minna Canthin tarinoita tulkiten. Vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Erilaiset hauraat materiaalit

Tänään varmaan lumen innoittamana olen ollut intoutunut erilaisista hauraista rakenteistä ja olen mm. miettinyt miten voisin tussilla piirtää jotakin haurasta sarjakuvaan. Tussi on varmaan väärä väline mutta voisin kotona koittaa piirtää esimerkiksi lumipallon lyijykynällä. Omat piirustukset ovat yleensä aika lujia ja koherentteja ja mietin miksi niin on. Se liittyy varmasti myös omiin taitoihin koska kiinteiden ja stabiilien asioiden kuvaaminen on huomattavasti helpompaa.

Haluaisin myös piirtää sarjakuvia asioiden hajoamis tai purkaantumisprosesseista (esimerkiksi sulamisesta, neuleen purkautumisesta, lyijykynällä tehdyn tekstin kumittamisesta, sukkien kuivumisesta patterilla). Piirtää jotakin kiireetöntä ja keskittynyttä.

Mieli tekee kahvia maitovaahdolla ja kanelilla ja joulutorttuja. Niitä siis askartelemaan kunhan pääsen kotiin. Kotiin kaupan kautta koska maito taitaa taas olla loppu eikä meillä ole omaa kotilehmää kun ei asuta missään maatalossa.

Hei lumisade. Kiva kun tulit meillekkin.

Ensimmäisinä vuosina Turussa vihasin tässä kaupungissa eniten sitä että talvet ovat märkiä ja vähälumisia. Koko juttu oli päässyt unohtumaan ennen viime talvea jolloin vihdoin oli paljon lunta ja kylmä. Mietin kuinka paljon rakasti talvea Itä-Suomessa jossa oli paljon puhdasta pakkaslunta ja jopa Hämeessä talvet olivat valkoisempia.

Tänään herätessä ulkona olikin jo valkoista ja lunta on satanut koko aamupäivän. Tekisi mieli päästä kävelemään tuonne valoisuuteen ja pehmeyteen. Vielä pari tuntia ja sitten pääsenkin. Ensin teelle ystävän kanssa kahvilan ikkunan ääreen ja sitten taidan kävellä lumista jokirantaa kotiin.

Onneksi tätä toimistopäivää kevensi pieni lounashetki kahviossa jossa on yksi seinä pelkkää ikkunaa ja löytöretki yliopiston kirjamyyjäisiin.

Löysin Sari Peltoniemen satukirjan Kukka Kaalinen joka pääsee jouluna lahjoituksena johonkin lapsikotiin jahka luen sen itse ensin. Tuula-Liina Variksen Toshiro Mifunen tiikeri tuli ihan omaan kirjahyllyyn. Lisäksi löysin Elina Vaaran runokokoelman jonka sisäsivulta löytyi seuraavanlainen melko mielenkiintoinen kuulakärkikynällä kirjoitettu omistuskirjoitus:

Purren tila
jos on sulla,
Kestä pila:
sinne tulla
pinkoo seili
asuurista -
(vetten peili
lasuurista - )
laivan haamu
Atlantilta -
(gong gong aamu
kling kling ilta - )
pieni hymy
kyynelsumu
Koneen jymy

tuulen huumaa

Kaima, Aulimaija ja Lauri Viljaselle pyytää ojentaa tämän rennon, harmittoman Lokikirjan reippain terveisin Water Nymphin Salainen Sihteeri.
Kolistimenmäeltä 22.11.-65.

Jos Jumala asuu ainoastaan moskeijassa, niin kenelle kuuluu muu osa maasta?
Kabir.

Magneettineula osoittaa aina pohjoiseen, ja siihen turvautumalla purjelaiva ei joudu harhaan - - -
Parahephamsa Ramakrishna

(Tässä voi olla kirjoitusvirheitä koska käsiala on vähän vaikealukuista)

Nyt kahville!

Aakkostan kunnes kypsyn ja lähden kotiin BUSSILLA

Tänään ei ollut hyvä aamu. Ensin aamupalalla harmitti että pitää lähteä toimistoon vaikka nukuttaisi kun yöllä kaikenmaailman painajaiset pitivät hereillä.

Sitten pyörän lukko oli jäätynyt kiinni ja etsin lukkosulaa joka löytyi, sitten lähdin pyöräilemään ja huomasin ensimmäisessä risteyksessä ettei pyörässä ole minkäänlaisia jarruja ja talutin pyörän takaisin kotiin. Sitten juosten bussiin ja myöhässä viikkopalaveriin. Toinen lapanenkin oli tippunut matkalle.

Ei helppo aamu, olisin ansainnut paremman. Edellisenä päivänä oli Helsingissä koulutettavana ja jaksoin hienosti kuunnella pykälistä ja asetuksista ja muusta jännittävästä. Koko päivä pelkkiä työjuttuja. Olisin ansainnut ihanat pitkät aamu-unet ja hitaan aamupalan jonka jälkeen pyöräillen rauhassa aamuauringossa töihin. Ei sitte. Huomenna parempi päivä.

Aattelin listata tähän jotain kiitollisuuden aiheita tästä myttyynmenneestä päivästä:
- se että miehen repusta löytyi ensin lukkosulaa, sitten se katsoi bussiaikataulun ja sitten vielä toi lapasen töihin kun olin tiputtanut sen matkalle. Sydäntä lämmittävää.
- ystävä joka kyseli postiosoitettani ja ehdotti että alettaisiin kirjekavereiksi
- melko stressitön työpäivä ja uudenuutukainen työväline
- omena ja mandariini. Kuinka nätin värisiä ne olikaan ja niitä on kotona vielä lisää!
- ei tapahtunut mitään kolaria vaikka ajoinkin pyörällä jossa ei ollut jarruja
- ystävän kirjoittama hauska parodia teksti kihlautumisesta otsikolla "Se suuri Tapiiri, jota koristaa 14 dimangia. Suuri uutinen suuresta rakkaudesta!"

Siinä ne tärkeimmät juuri tässä hetkessä. Nyt taitaa aakkostaminen kuitenkin riittää ja jatkan sitä huomenna. Ei nuo paperit tuosta kai mihinkään katoa vaikken niitä kaikkia saisikaan järjestykseen juuri nyt.

Lipsahdin facebookkiin ja heti tuli paha mieli

Ouh! Kävin facebookissa ja heti huomasin mitä kaikkea oon missanut. Ystävien synttäreitä on mennyt ihan ohi ja postejakin joissa minulta yritettiin kysyä jotakin oli tullut 4 vaikka kirjoitin seinälle etten ole mediassa läsnä vähään aikaan. Tekisi mieli pyytää anteeksi ihmisiltä etten ole kommentoinut heidän tärkeisiin päivityksiinsä mutta toisaalta tekstiviestejä, soittoja ja tapaamisia ei ole ollut joten ehkä kuulen tärkeistä jutuista sitten vaan viiveellä jos yritän erää virtuaalitodellisuuden sijasta tässä materiaalisessa ja konkreettisessa. Hitaus on kai se hinta ja yksipuolistuminen.

Kylläpä tuli ulkopuolinen olo. Vähän samalla tavalla kun tänään lukiessa työpaikkailmoituksia. Aika paljon kaikenlaisia töitä tarjolla mutta tuntuu siltä etten ainakaan ihan suoraan ole oikea ihminen mihinkään niistä paikoista. On alkanut tuntua siltä että laajan humanistisen osaamisen sijasta en osaakkaan mitään kunnolla vaan kaikkea vähän. Pitäisi kai mennä takaisin kouluun jos haluaisin töitä? Mutta en halua kouluun ja eikö töissä sitten voisi oppia.

Jännittää kamalasti miten näiden työkuvioiden kanssa vielä käy. Ainakin haluaisin työn josta ei kokoajan tekisi mieli karata. Ainakin haluaisin työn jossa ei tarvitsisi käyttää kahta tietokonetta samaan aikaan ja istua koko päivää.

Mutta tänään on ihania asioita kuten lounastreffit ystävän kanssa, joululahjojen paketointia kotona ja mahdollisesti vähän tietokoneella pelaamista. Lisäksi seitsemältä olisi tarjolla keskustelua taiteen autonomisuudesta mutta en varmaan jaksa jäädä tänne kökkimään seitsemään saakka vaan suuntaan ihanaan ketunkoloon omaan kotiin, sytytän kaikki kynttilät ja kuuntelen tenavien joululevyä kun pakkailen joululahjoja.

Ainiin, pitäisi miettiä sitä joulukalenteria. Haaveilin ensin suklaarasiasta jossa olisi 24 erilaista konvehtia mutta nyt kun taas tajuan olevani elefanttiimitoissa pohdin jotain ruokaan liittymätöntä kalenteria. Ehkä aamuisin voisi lukea vaikka jonkun novellin kahdessakymmenessäneljässä osassa siten että joka aamu voisi ottaa pienen hetken rauhoittumiselle.

Facebooklakko ajaa minut blogiin

No näyttää siltä ettei minusta ole tähän blogitouhuun mutta nyt ajattelin tulla kirjoittamaan kun olen facebooklakon vuoksi "sosiaalisen"median tarpeessa. Vaikka ei kai blogi ole kovin sosiaalinen?

Olen taas parin viikon ajan lukenut blogeja aktiivisemmin ja miettinyt tätä omaa sivustoa ja sen merkitystä itselle. Merkitystä on kovin vähän ja vierastus blogeissa esiteltyjä elämänmalleja kohtaan suuri. En esimerkiksi:
- ota omasta kodista kuvia vaikka nään jotain somaa
- mieti millaisia asukokonaisuuksia laitan päälleni
- neulo niin paljon että tuotteita voisi esitellä blogissa
- kokkaa tai leivo resepteistä
- elä sosiaalisesti jännittävää elämää jota sitten voisin jakaa muiden kanssa
- kuuntele intohimoisesti musiikkia jota sitten osaisin arvostella, tai edes kovin usein lue tekstejä joita haluaisin tai osaisin arvottaa muuten kun tykkäsin/en tykännyt asteikolla
- vaikka saan esteettistä mielihyvää hyvin suunnitelluista ja toteutettuista esineistä en osaa ottaa niistä kuvia tai kirjoittaa niistä

Sen sijaan päiväkirjamaisena elementtinä blogi voisi toimia. Katsotaan jos vaikka innostuisinkin. Puolijulkinen päiväkirja? Niinkun facebook? Hmm. Siitä facebookista että olen nyt kaksi päivää ollut käyttämättä sitä ja kyllä on ikävä. Olen ihan varma että sielä tapahtuu jotain todella mielenkiintoista josta jään nyt kokonaan ulkopuolelle. Viikon päästä kun menen takaisin en enää tiedä kuka seurustelee kenenkin kanssa, kuka on tehnyt viikonloppuna mitäkin ja mitä kukakin ajattelee erilaisista iltasanomien lööpeistä.

Mielenkiintoista seurata ottaako kukaan enää minuun yhteyttä jos yhteyttä ei voikkaan ottaa facebookissa. Näkymätön Elina? No, ainakin se että facebookia on ikävä niin paljon kertoo että lakosta on jotain hyötyä. Hymiö.

Eilen pelasin muuten ensimmäistä kertaa ikinä tietokonepeliä. Se oli jännittävää ja myös aika noloa. En osannut käyttäytyä kovin hyvin. Lautapeliin verrattuna tempo oli ehkä hiieman nopeampi ja homma oli vähän yksinäisempää mutta ihan hauskaa. Nolous oli kuitenkin suurin este pelaamisesta nauttimiselle. Sitä voisi varmaan ravistaa pelaamalla vähän lisää. Ensi kerralle aion ostaa limupullon viereen rekvisiitaksi, tietty kokista.

Sitten kirjoista. Nyt kun olen itse kirjoittanut sitä käsikirjoitusta olen alkanut lukemaan tietokirjoja uudella innolla ja oppimismielessä. Tietokirjan kirjoittaminen on hauskinta hommaa ja pyrin tulemaan siinä hyväksi. Ja opittavaa on paljon! Ensi viikolla menen lainaamaan kirjastosta ainakin Kyllikki Villan kirjoittaman matkailukirjan ja kirjan jossa matkustetaan Suomessa yhdeksällä tavalla.

Muuten luvussa tällähetkellä mm. Madeleine Hessérusin Paljain jaloin, jossa nainen tulee allergiseksi omalle elämälleen. Sitä vasta muutama sivu takana ja ihana viikonloppu kirjan maailmassa edessä. Olen jo päättänyt että tämä on yksi niistä kirjoista joista jätän noin 20 viimeistä sivua lukematta.

Hyvää viikonloppua ja ihania lätäkkökävelyitä. Älkää polttako sormianne kun sammuttelette kynttilöitä.

Lauantai

Kirjoittaminen ja lukeminen on yksinäistä hommaa. Tämä työ on onneksi opettanut että viihdyn aika hyvin itseni kanssa. Tänään vain hetki kirjoittamista ja loppupäivä haahuilua ja lomailua. Maanantaina sitten enemmän. Harmittaa että tunnit on niin lyhyitä ja että aina välillä vaan täytyy lorvailla.

Uudenlainen suhde aikaan

Nykyisin aikaa tulee mitattua hyvin eri tavalla kun vaikka kolme vuotta sitten. Nyt aikaa mitataan mm. seuraavilla mittareilla:

- haaveiluun käytettyä laatuaikaa
- rakkaan kanssa vietettyä aikaa
- ruuanlaittoon, sen suunnitteluun ja ostoksiin liittyvä aika
- työaika
- ulkoiluun, retkeilyyn ja liikuntaan käytettävä aika

Aiemmin aikaa mitattiin esimerkiksi näin:

- kiire kokoukseen
- kiireessä tenttiin lukemista
- kiireesti ystävien kanssa kahvittelua ennen johonkin toiseen tapaamiseen rientämistä
- kiireesti syömistä kiireisessä opiskelijaravintolassa
- tulevaisuusahdistelua ja muuta murehtimista (no, murehtimista sentään nyt vieläkin tapahtuu ajoittain mutta se vie melko vähän aikaa, ehkä keskimäärin kaksi tuntia viikossa)

Olen ollut nyt tietokirjaprojektin alettua valtavan väsynyt ja luulen että se johtuu suuresti rentoudesta jonka oma itsenä työskenteleminen ja kiireettömyys mahdollistaa. Teen ajoittain pitkiäkin päiviä ja olen miettinyt seuraavan päivän hommia kotona työpäivän jälkeenkin mutta työ ei sinänsä aiheuta mitään ahdistusta vaan on yksi olemisen muoto. Ihanaa.

Voi kun saisin lokakuun jälkeenkin joskus palata tähän tilaan. Huomaan etten kaipaa suoraa asiakaspalvelua ja jatkuvaa huonoa palautetta ja nautin erityisen paljon siitä ettei työtäni valvota kellokortilla vaan omilla laadullisilla mittareilla ja myöhemmin ulkoisilla laadullisilla mittareilla. Myös se ettei työ ole sidottu johonkin tiettyyn paikkaan tuntuu luksukselta. Näin työ voi olla osa elämää.

Elän tietysti melkoisessa illuusiossa enkä kuvittelekkaan että voisin elättää itseni näin mukavasti pidemmän päälle mutta nautin juuri nyt jokaisesta hetkestä.

Vaikka valtamedioita mukaillen minun tulisi hävetä korkeakoulutustani ja nöyrtyä siihen ettei taiteentutkimusta tai sivistystä ja kulttuuria yleensä pidetä yhteiskunnassamme kovin tärkeänä olenkin aika iloinen että saan käyttää taitojani ja tietämystäni ja uskon että kirjan muodossa niistä pienistä ajatuksista voi olla iloa monelle lukijalle. Tuntuu että visuaalisesta ympäristöstä kirjoittaminen on vaatinut hidastamista ja pysähtymistä. Katsominen on yllättävän hidasta puuhaa; ihanaa! :)

Työt aloitettu tietokirjan parissa

Aloitin työt (tietysti syysnuhan riivaamana) laittamalla seinälle pöllöjulisteen ja kasaamalla kirjat työpöydän reunalle.

Ajattelin kirjoitella tänne blogiin aina kun olen päässyt työssä jollakin merkittävällä tavalla eteenpäin ja nyt on taas sellainen hetki.

Jatkoapurahahakemuksia raapustellessa oman työn fokus on tarkentunut ja kirjoittamisen aloittaminen tuntuu olevan lähempänä. Olen irrotellut kirjoittamista kirjoittamalla kirjeen siskolle ja aloittelemalla henkilökuvan kirjoittamista erääseen turkulaiseen virkeeseen kirjallisuulehteen.

Kirjoittaminen on tuntunut jotenkin vaaralliselta. Olen viimeisten neljän vuoden aikana kirjoittanut lähinnä hyvin tulostavoitteellisesti; ensin gradua arvosteltavaksi, sitten töissä raportteja ja virallisia tekstejä joissa ei voi olla virheitä ja joita katsotaan ankaralla silmällä.

Luovan tekstin tuottamiselle on jäänyt sarjakuvat. Omissa sarjakuvissa teksti onkin usein ala-asemassa koska olen aina kokenut olevani vapaampi piirtäessä kuin kirjoittaessa.

Nyt minulla on kuitenkin mahdollisuus tuottaa tekstiä vapaammin ja villimmin. Tietokirjaa varten tekstin tulee olla soljuvaa, ymmärretävää ja mielenkiintoista mutta silti kirjoittaminen on paljon rennompaa kuin aiemmin.

Ainakin niin kauan kun tekstit pysyvät lähinnä tietokoneen tidostoissa minun ei tarvitsi hillitä niitä eikä pakottaa niitä mihinkään muottiin vaan voin kirjoittaa julkisesta taiteesta oletelulle lukijalleni niinkuin hän istuisi edessäni ja minä yrittäisin saada viestiäni perille.

Tälläinen kertojan rooli sopii minulle hyvin. Sitä fiilistellen jatkan eteenpäin.

Ai niin. On työhuoneen seinällä pöllön lisäksi toinenkin kuva, se on peruna. Se muistuttaa minua siitä ettei kannata tehdä asioista turhan monimutkaisia.

Syksy, saavuttaminen, sijoittuminen

Aina syksyllä alan miettimään mitä uutta voisin oppia ja mitä uutta voisin alkaa tekemään. Varmaankin luonnon voimakas muutostila ja ilman raikastuminen saavat aikaan samankaltaisia ilmiöitä pääni sisällä.

Tänä syksynä minulla onkin edessä yksi iso haaste. Aion oppia kirjoittamaan paremmin ja nopeammin. Tietokirjaa varten minun tulee myös löytää uudenlainen kerron tapa ja tekstin rytmi. Olen pohtinut pitäisikö minun aloittaa jotakin luovan kirjoittamisen opintoja samaan aikaan tämän tietokirjailun kanssa mutta päädyin siihen tulokseen, että todennäköisesti proosa tekstin tekeminen ja jatkuva palaute saisi minut kirjoittajana vain solmuun ja mikä pahempaa ehkä myös lukkkoon.

Kirjoittamisessa aion kuitenkin harjoittaa itseäni teknisesti. Olen jo kahminut hyllyyn erilaisia kielenhuollon kirjoja ja niiden ahkera läpikäyminen taitaa alkaa tänään. Tietokirjoittamista ajattelin opiskella myös etsimällä hyviä esimerkkejä tietoteksteistä eli myös retkiä kirjastoihin on tiedossa.

Toinen ikuisuusongelmani, oman alan töihin sijoittuminen on herättänyt ajatuksen jatkokouluttautumisesta. Haluaisin syventää osaamistani taidehistoriassa jatko-opintojen kautta mutta tähän mennessä jatkotutkinto-oikeuden saaminen on osoittautunut minulle ylivoimaiseksi tehtäväksi. Olen jo luovuttanut kotiyliopistoni suhteen koska useammista yrityksistä huolimatta oppiaine eikä tiedekunta ole suhtautunut tähän tavoitteeseeni myötämielisesti. Nyt olen aloittanut keskustelun toisen yliopiston kanssa ja odottelen tuloksia siltä saralta kaikki sormet ja varpaat ristissä.

Koska olen kiinnostunut taiteeseen ja kulttuuriin liittyvistä hallinnollisista ja tuotannollisista tehtävistä olen nyt vihdoin (ehkä) alkanut harkitsemaan myös (ehkä) mahdollisia (ehkä) kaupallisia opintoja (ehkä ehkä ehkä). Tämä tuntuu humanistina monella tapaa vaikealta asialta. En ole millään tasolla varma tästä asiasta vielä mutta tuntuu siltä etten nykyisellä koulutuksellani tule ikinä saamaan töitä joista työvoimatoimiston sivuja selaillessani haaveilen.

Tänään aion urheasti mennä avoimen yliopiston infotilaisuuteen kyselemään liiketoimintaosaamisen perusopinnoista ja suhtautua saamaani informaatioon avoimin mielin ja sydämin. Kuka tietää, jos nuo opinnot voisivatkin avata minulle ovia niihin juttuihin joita elämässä todella haluaisin tehdä.

Ei niihin juttuihin ei kyllä tarvita koulutusta. Ne on pullan leipomista, kirjonnan tapailua, piirtelyä puistonpenkillä, kahvin keittämistä ja juomista, rakkaita ihmisiä ja rauhallisia aurinkohetkiä.

Mutta niillä ei asuntolainaa maksella joten nyt hus hus infotilaisuuteen. Inspiroitumista toivoen.

Riemupäivä

Olen haaveillut tästä tietokirjaprojektista aina siitä lähtien kun sain gradun valmiiksi ja mieleen tuli että olisi mukavaa kirjottaa popimmin tutkimustuloksiin liittyen. Sain seuraavana kesänä mahdollisuuden opastaa julkisia teoksia kotikaupungissani ja niiden keskustelujen pohjalta tuli sellainen olo että olisi hienoa päästä kirjottamaan jonkinlaista ohjekirjaa julkisiin teoksiin ja antaa teosten käyttäjille uusia näkökulmia teoksiin.

Sitten kirjoitin pari apurahahakemusta ja yksi nuhjuinen kevätpäivä (juuri kun olin julistanut kaverille kahvilassa että tekisin mitä vaan jos saisin palkkatöistä edes muutaman kuukauden taukoa)kotona odotti kirje jossa kerrotiin myönnetystä apurahasta.

Sen jälkeen olen sitten etsinyt työhuonetta, hakenut työstä palkatonta vapaata ja ollaan etsitty minulle sijaista. Tänään on se merkittävä päivä että kaikki järjestelyt on hoidettu ja nyt tarvitsee enää odottaa hieman ja pääsen itse työhön kiinni. En malta odottaa.

Jipii! Tämän kunniaksi aion syödä jäätelöä ja kirjoitella kirjaideoita paperille.

Kuvia vuodelta 2006 vai olikos se 2007. Joka tapauksessa vanhoja kuvia.

Teoskokonaisuuksista

Oli tänään taas töissä puhetta mun lähestyvästä tutkimusvapaasta ja aloin pohtimaan millaisia kokonaisuuksia suomalaisesta julkisesta taiteesta saisi koottua tietokirjaan ja mikä olisi mielenkiintoisinta. Olen ajatellut lisätä teokseen myös julkisen taiteen sanaston teoksen loppupuolelle sekä jonkinlaisen askartelu/tehtävä osion jota voitaisiin käyttää vaikka kouluissa tai joita yksittäiset taideretkeilijät voisivat miettiä.

Tähän mennessä kootut ideat ovat:

- Turku: Historian suurmiehiä ja pari naistakin

- Kotka: uudempi suomalainen kuvanveisto

- Helsinki: Bussilla lähiötaideprojekteihin

- Lahti: Lanu-puisto. Olavi Lanun taide Lahdessa

Olen kaavaillut teokseen alustavasti n. 10-14 kokonaisuutta joten monta paikkaa on vielä vapaana. Ainoana rajoituksena on että teosten tulee muodostaa kokonaisuus ja teosten katsominen pitäisi voida tehdä retkenä, eli välimatkat eivät voi olla kovin suuria.

Haluaisin teoksen olevan maantieteellisesti kattava joten kokonaisuudet saisivat mielellään olla eripuolella Suomea. Kohteiden ei tarvitse olla kaupungeissa.

Ideoita?

Julkisen taiteen yhteisöllisestä merkityksestä ja teosten kokemisesta

Olen ajautunut julkisen taiteen problematiikan äärelle tai äärille oman graduni kautta ja olen jatkamassa kirjoittamista aiheessa muodossa tai toisessa, ilmeisesti useammassakin.

Tällä viikolla pitäisi syventyä taas tutkimuskirjallisuuteen ja muokata tutkimussuunnitelmaa jatkotutkintohakemusta varten. Suunnitelman kanssa tuleekin kohta vuosipäivä vastaan ja toivottavasti saisin sen valmiiksi elokuun alkuun mennessä. Saapa nähdä, luettavaa olisi loputtomasti ja aikaa töiden ja muiden asioiden keskellä vähän. Lisäksi mieltä hieman painaa se, että edellinen tutkimussuunnitelma hylättiin tiedekunnassa enkä oikein vieläkään tiedä miksi. Mutta täältä kuopasta on suunta ylöspäin, toivottavasti ensi haussa tärppää. Jos ei tärppää niin sitten kuoppaan akateemiset ambitioni lopullisesti ja jatkan kirjoittamista jossain muussa muodossa.

Tänään olen pohtinut julkisen taiteen ja vallan kysymyksiä töiden ohella. Tutkimussuunnitelmaa pitäisi tiedekunnan ohjeistuksen mukaan käsitteellistää ja luulen että voisin käsitellä julkisen taiteen saavutettavuutta tutkimussuunnitelmassa vallan kautta.

Olen selaillut tänään Herbert Marcusen teosta Art and Liberation joka vaikuttaisi antavan hyviä lähtökohtia. Teosten saavutettavuushan liittyy pitkälti siihen kuka, missä ja ketä varten ja kenen ehdoilla tuottaa julkista taidetta. Julkisten teosten rahoittajalla on suuri vapaus ja vastuu teosten valinnassa ja tuottamisessa ja prosessi on hyvin erilainen kun museo/galleriataiteen tapauksessa.

Marcuse kirjoittaa muunmuassa taiteen vapauttavista mahdollisuuksista jotka kiinnostavat myös minua. Haluaisin tutkia sitä mihin ihmiset käyttävät julkisia teoksia ja millaisia merkityksiä niillä on teosten käyttäjille. Ajattelin että tätä voitaisiin lähestyä teosten koetun saavutattavuuden kautta mutta vaikuttaa siltä ettei se ole tarpeeksi vaan itse saavutattavuus olisi vielä tarpeellista palauttaa atomeiksi ja kirjoittaa auki sen rakenteita.

Teosten saavutettavuus rakentuu yksilöllisen kokemuksen lisäksi myös yhteisöittäin siten että jokin teos saattaa olla toiselle yhteisölle saavutettava ja taas toiselle esimerkiksi ärsyttävä, ahdistava tai "mykkä". Teokset voivat esimerkiksi tukea ryhmädynamiikkaa tai -identiteettiä tai sitten sanoa sitä vastaan.

Julkisesta taidetta on perinteisesti käytetty yhteisöllisyyden ja yhteisöjen luomisessa erilaisten yhteisö- ja lähiötaideprojektien kautta. Myös monumentit ja muistomerkit vahvistavat yhteisöjä ja merkitsevät niitä. On olemassa kuitenkin myös teosten käyttäjistä eri tavalla itsenäisiä teoksia joiden yhteisöllisten merkitysten tutkiminen voisi olla mielenkiintoista.

Taidan raivata viikonlopulta aikaa lukea aiheesta ja kirjoittaa tutkimussuunnitelmaa uudelleen. Ehkä jonkun teoksen katsomisesta ja analysoinnistakin voisi olla apua ajatusten keskittämiseen. Ehkä julkisesta taiteesta pitäisi kirjoittaa katsomisen kautta eikä katsomisen avuksi. Saapa nähdä.

Houtskarin kirkko, juhannusaatto 2010

Linkkilöytö!

http://www.publicartscotland.com/

Rautatiesilta, Turku

Ai ni vielä että...

Kuinka monella tavalla on tarpeen kertoa kumpi vessa on tarkoitettu Miehille ja kumpi Naisille? :)

Tiistai 13.4.2010

Minulla on ollut ilo saada kuvittaa ystävän kirjoittamaa kirjaa. Talvi vierähti hahmoja ja maailmaa rakentaessa ja nyt alkaa kuvittamisessa toinen vaihe jossa sitten vaan piirretään ja piirretään vähän lisää.

Olen pitänyt kuvitusprojektista hiukan taukoa sen jälkeen kun lähetimme käsikirjoituksen ja kuvat kustantamoihin kierrokselle. Viime viikolla kirjeet lähti postiin ja nyt tuntuu että olisi taas aika palata piirustuspöydän ääreen.

Kirjassa seikkailee pingviini Nojonen, Vehnähiiri Murheinen ja alla pohdiskeleva Myrttimartta Makkonen. Hahmot on tulleet itsellekkin niin tutuiksi, että nille on syntynyt lempinimiä, olemisen tapa ja luonteen sävy.

Toivon käsikirjoitukselle lykkyä matkaan!

Tässä tauolla olen alkanut piirtämään sarjakuvaa otsikolla Miksi kaikki vihaa mua? . Siitä enemmän lisää kun jaksan taas skannata.

Torstai 4.3.2010

Tässä teos (tai pitäisikö sanoa huomioinniksi tai ideaksi) kodin lähistöltä. Kaiteeseen on maalattu vaaleanpunaista niin että tästä suunnasta katsottuna väri näyttää muodostavan salmiakkikuvion, erottuu juuri huurteesta ja metallin harmaudesta. Herkkää kaupunkitaidetta.

Olen jo pitkään miettinyt oman blogin perustamista ja nyt tuntuu olevan sille otollinen aika. En ole vielä ihan varma mitä kaikkea täällä tulee olemaan mutta sisällöksi pukkaa ainakin tekstejä, kuvia, sarjakuvia ja ajatelmia visuaalisesta ympäristöstä sekä sarjakuvia ja kuvituskuvia.

Tervetuloa lukemaan!